Kunniaviirisäännöt
Suomen Papillon- ja Phalèneyhdistys ry:n kunniaviiri on yhdistyksen logoa esittävä pöytästandaari. Säännöt ovat tulleet voimaan 2006 ja ensimmäiset viirit jaettiin vuonna 2007.
Tarkoitus
Kunniaviiri kertoo saajan ansioituneen yhdistyksen rotujen (papillon ja phalène) esiintuomisessa, kasvatuksen, esittämisen, tottelevaisuuskokeiden, agilityn tai muun harrastuksen kautta. Tarkoitus on nostaa näin nostaa harrastuksen arvostusta saajan ja kanssaihmisten mielissä ja tuoda harrastuksen ansiot paremmin esille.
Myöntämisehdot
Viiri voidaan myöntää henkilölle, yhdistykselle kasvattajanimelle tai yritykselle. Saajan tulee olla perustellusti ansioitunut jollakin yhdistyksen tukemalla tai yhdistyksen rotuja eteenpäin vievällä harrastussektorilla tai hänen tulee olla voimakkaasti myönteisesti vaikuttanut yhdistyksen tai sen edustamien rotujen arvostukseen, tietoisuuteen tai esillä olemiseen. Itsestään selvä myöntöperuste on yhdistyksen kunniajäseneksi hyväksyminen. Samalle henkilölle, yhdistykselle, kasvattajanimelle tai yritykselle voidaan myöntää kunniaviiri vain kerran.
Anominen tai esittäminen
Kunniaviirin myöntäminen edellyttää kirjallista vapaamuotoista anomusta tai yhdistyksen kolmen (3) tai useamman jäsenen esitystä kunniaviirin saajasta perusteluineen yhdistyksen hallitukselle.
Viirin myöntäminen
Viirin myöntämisestä päättää hallitus yksimielisellä päätöksellä.
Viirin jakaminen
Kunniaviiri jaetaan yhdistyksen vuosikokouksessa tai erikoisnäyttelyissä tai muussa yhdistyksen yhteisessä tilaisuudessa hallituksen päätöksen mukaisesti.
Yleinen sääntö
Yhdistys numeroi myöntämänsä kunniaviirit ja pitää niistä erillistä kirjaa, johon merkitään viirin saaja, ansiot, viirin numero, ja myöntö- sekä jakopäivä.